Töitä, strippareita ja pontikkaa

Valmistuttuani ammattikoulusta pääsin samantein töihin vanhemman veljeni yritykseen Pirkanmaalle jossa kuljin viikot joko omalla autolla tai junalla pääasiallisesti pummilla matkustaen.

Teimme töitä rakennusalalla ja liiketoiminta oli erittäin kannattavaa, rahaa minulla oli yhtäkkiä enemmän kuin koskaan ennemmin. Viikot asuin veljen ja hänen perheensä luona ja viikonloppuisin matkustin kotiin koska asuin yhdessä silloisen tyttöystäväni kanssa jolla oli vielä vuosi paikallista ammattikoulua käymättä.

Elettiin markka aikaa ja työstä saamani palkat olivat kovia, hommia tehtiin urakalla ja päivät venyivät yli 12 tuntisiksi. Tykkäsin työstä hyvän tienestin lisäksi koska se oli fyysisesti vaativaa ja piti minut kunnossa.

Hetken kuljettuani kodin ja työmaan väliä kyllästyin matkustamiseen ja ilmoitin tyttöystävälleni työskenteleväni myös viikonloppuisin. Näin ei kuitenkaan ollut koska emme tehneet töitä viikonloppuisin vaan se oli veljelleni aikaa perheensä kanssa.

Perjantaisin sanottiin veljen kanssa heipat ja lähdin muka kotiin viikonlopuksi. Oikeasti minulla oli Tampereen keskustassa hotellihuone joskus kaksikin, jonne suunnistin. Suihkuun ja ykköset päälle ja kaupungille taskut täynnä rahaa. Homma oli jo tuossa vaiheessa lähtenyt täysin lapasesta. Oli täysin normaalia juoda strippibaarissa 500 markalla shamppanjaa tyttöjen kanssa ja ajella taksilla pitkin kaupunkia.

 

 

Jostain syystä naiset ovat aina pitäneet minusta, varsinkin nuorempana josta syystä niitä olikin kierrossa samalla kertaa useita, siksi mainitsemani useampi hotellihuone, eihän niitä naisia voinut samaankaan huoneeseen majoittaa.

Tätä sekoilua jatkui kesän verran ja talven tultua vähensimme kylmien ilmojen vuoksi työnteon määrää. Talvi oli tarkoitus elää kesän säästöillä. Olin vetänyt kurkusta alas ja sekoillut kesän aikana useamman kymmenen tuhatta markkaa joten minulla ei ollut säästöjä ei pennin jeniä.

Jotain oli keksittävä elääkseen. Viikot olivat pitkiä kun olin yksikseni kotosalla tyttöystävän ollessa koulussa päivisin. Ystäväni oli saanut jostain vhs videokasetin joka oli kuvattu ruotsissa jossain maatilalla. Video oli selkeästi joku kotivideo tyyppinen ja kertoi yksityiskohtaisesti pontikan valmistuksesta ja siinä käytettävistä raaka-aineista ja laitteista. Olin itsekkin juonut pitkään pontikkaa ja perinyt viinavelkoja trokarille joten tiesin että pontikalle olisi menekkiä.

 

 

Homma alkoi haiskahtamaan suunnitelmalta. Tiesin kuinka laitteisto tulisi rakentaa mutta minulla ei ollut tarvittavia materiaaleja enkä osannut hitsata joten käännyin ystäväni puoleen jolla oli kokemusta metallitöistä. Kaveri innostui asiasta hänelle kerrottuani ja tiesi heti mistä voisimme saada materiaalit pannun tekemiseen. Ajoimme eräänä iltana paikallisen meijerin huoltorakennuksen takapihalle jossa oli avohyllyssä rosteriputkia, laippoja tiivisteineen ja meijeriliittimiä. Valitsimme tarvitsemamme osat ja poistumme. 

Meillä oli tarvitsemamme osat nousuputken valmistamiseen mutta itse säiliö rankille puuttui. Muistelin joskus pöhnässä menneeni paikallisen ravintolan lastauslaiturille jonka nurkassa olin nähnyt baarissa käytettäviä oluttynnyreitä. Kyseiset tynnyrit ovat ruostumaton terästä eli juuri sopivia käyttöömme. Illan aamutunteina kyseiseltä lastauslaiturilta lähtikin matkaan kaksi oluttynnyriä.

 

 

Poistimme toisesta tynnyristä pohjan ja toisesta kannen ja hitsasimme ne yhteen jolloin saimme isohkon tynnyrin rankille. Kanteen hitsattiin meijeriliittimen uroskappale ja nousuputkeen naaraskappale. Vaikein työvaihe oli valmistaa ohuesta rosteriputkesta lauhduttimen sisälle tuleva spiraali joka saa höyrystyneen alkoholin muuttumaan nesteeksi ja tippumaan ulos pannusta. Parin harjoituskerran jälkeen saimme kuin saimmekin spiraalin väännettyä ja pannu oli valmis.

Seuraava askel oli kauppareissu. Superhiivaa, sokeria 20kg ja pussillinen sitruunoita joka auttoi hieman rankista lähtevään hajuun sen käydessä. Paikalisesta sekatavara kaupasta kaksi 30 litran käymissankoa ja vesilukot. Liuotin sokerit lämpimään veteen ja kippasin astioihin, täyttö kraanavedellä lämpötilaa tarkkaillen, liian kuuma ja hiiva kuolee, liian kylmä ja käyminen hidastuu. Hiivat perään ja odottelua.

Rankin käyminen vie noin kaksi viikkoa jolloin siinä on sen verran prosentteja että nuorempana joimme pelkästään tätä kiljuksikin nimettyä sotkua humaltuaksemme. Lapposin rankit pestyyn tislauspannuun varoen ottamasta rankin pohjalla olevia hiiva mössöjä mukaan. Pannussa oli yksi valovirta vastus josta lähti piuha nousuputken päässä olevaan termostaattiin joka sääti vastuksen tehoa ja jolla säädettiin pannuun juuri oikea lämpötila. Etanoli kiehuu ja haihtuu 78 asteessa joten termostaatti säädettiin noin 80 asteeseen jolloin nousuputkeen ei höyrysty vettä vaan etanolia.

Ihmiselle myrkyllisen metanolin kiehumispiste on noin 65 astetta mikä tarkoittaa sitä että rankissa esiintyvä metanoli tulee pannusta ensimmäisenä pihalle. Tämä noin puolen litran tuopin verran nestettä eli ns. ensitipat otin pois ja kaadoin viemäriin. Seuraavat tipat olivatkin sitten ehtaa tavaraa. Ensimmäisen noin litran tiputtua täytin alkoholimittarin lasisen mittausastian ja tiputin kelluvan ominaispainomittarin lasiin. Lukema näytti lähes 95%! Aika tujua kamaa etten sanoisi. Kokonaismääräksi yhdellä tislauskerralla tuli noin 11 litraa. Koska alkoholiprosentti tisleessä laskee loppua kohden oli tuon 11 litran alkoholipitoisuus noin 55-60% mikä tarkoitti sitä että siihen sai lisätä reilusti vettä jotta se olisi juotavaksi sopivaa noin 40-45%:sta.

Lantrauksen jälkeen tuotos valutettiin muutaman kerran pitkän putken läpi joka oli täytetty aktiivihiillä jolloin tuotteesta suodattui pois pontikalle ominainen paha haju ja maku.

 Siihen aikaan pontikka maksoi 100mk per litra ja velaksi 200-300mk litra. Keitin joka kuukausi pari satsia eli noin 30-35 litraa jotka sitten myin 100-300mk litra. Olin taas varoissani ja jääkaapista löytyi muutakin kuin valo. Kerran teimme ystäväni kellarissa rankkia useita satoja litroja ja keitimme laitteillani viinaa lähes viisi vuorokautta putkeen. Ne olivat rankat viisi päivää ja kotiin lähdettyäni oli auto 10 litran kanistereita täynnä.