Lapsuus, selviytyminen ja itsensä kohtaaminen
Kun olin lapsi, sain kokea asioita, joita yksikään lapsi ei ansaitsisi. Minulle ei selitetty, miksi aikuisen käsi muuttui nyrkiksi, miksi koti, jonka olisi pitänyt olla turva, oli paikka, jossa piti olla varuillaan. Lapsena sitä oppi lukemaan ilmeitä, ääniä ja pieniä merkkejä – oliko tulossa myrsky vai saisiko tänään olla rauhassa. Isäpuoleni pahoinpitelyt jättivät minuun konkreettisia jälkiä. Muistan sen hetken, kun makasin maassa vatsallani, ja hän, iso mies, tamppasi minua maata vasten jalallaan – selkäni murtui. Pahimmillaan hän myös mursi nenäni. En lapsena osannut ajatella, että tämä ei ollut normaalia – se oli vain osa elämää. Lapsuudessa tapahtunut ei ollut vain fyysistä kipua, vaan myös henkistä. Lapsen mieli ei ymmärrä, miksi aikuinen, jonka pitäisi suojella, satuttaa. Sen sijaan mieli kääntyy sisäänpäin: ehkä vika on minussa, ehkä minä ansaitsen tämän. Se on se myrkky, jonka kaltaiset kokemukset jättivät jälkeensä häpeän ja syyllisyyden, vaikka todellinen vastuu oli...
